tiistai 2. huhtikuuta 2013

Talviloma vaihtuikin "sairaslomaksi"

Minulla oli talviloma viime viikon, tai eka virallinen lomapäivä oli jo perjantai 22.3. Suuret oli suunnitelmat levätä, lukea, katsoa leffoja, tehdä keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi, näpertää nukkekotiprojektien kanssa, käydä uimassa ja lenkkeillä, unohtamatta sunnuntaista käyntiä Turun rotukissanäyttelyssä. Kas kummaa kun sunnuntaina herätessäni lihaksia särki ja oli aivan voimaton olo, kuumemittari sitten kohosi 38 asteeseen joten se siitä näyttelyreissusta. Kuumetta ei ollut kuin sen päivän, mutta voimaton olo, nenän niistäminen, yskiminen ja päänsärky jatkui pitkälle seuraavaan viikkoon. Tulihan sitä juu levättyä, katsottua muutama leffa ja kaikenmaailman tv-ohjelmia, yhden kirjankin sain luettua puoleen väliin. Mutta kyllä vaan harmitti, kun kissanäyttely jäi väliin, puhumattakaan lenkkeilystä vanhojen opiskelukavereiden kanssa.
 
Eihän sitä sitten jaksanut kauheasti kokkaillakaan, vaikka aikaa olisi ollut vaikka kuinka. Lomailu menikin siis herkuttelun ja laiskottelun merkeissä. Niinpä tänään tulikin mitta täyteen ja kauppareissulla koriin päätyi huomattavasti terveellisemmät ainekset:
 
 
hunajamelonia, omenaa, viinirypäleitä, jääsalaattia, juustoa ja valkosipulipatonkia, ihanan raikasta!
 
 
P.S. Sain sentään Prikulta ja Killiltä vierihoitoa, joten ei se sairastelu ihan niin kamalaa sitten kuitenkaan ollut...